Saturday, 3 September 2016

Runotorstai -416., sanainspiraatio: Paluu




Paluu ihmemaahan





Missä hurja puro, jonka pyörteestä isä pelasti sorsanpoikaset?
Ojassa makaa mutainen muovipussi

Valtavaa niittyä kesti juosta piiloon villien marjapensaiden taa
nyt ovat kulmat kutistuneet
     kolmeen parkkiruutuun.





Runotorstai -418., sanainspiraatio: Kiire






Tärkeä tapaaminen




Bussimatka vie seitsemän minuuttia
juuri tänään seitsemäntoista

kun sukat oli hukassa
lahkeet rutussa
hammastahnaa putosi paidalle ja
hiukset olivat itsepintaiset

lyhyin askelin
    pakarankärjillä istuen
        hartiat korvissa
            hikoillen

kiirehtii nopeiten.




Runotorstai -417., sanainspiraatio: Erehdys





Dead end


"Suunta on varmasti
oikeasta oikeaan, seuraavasta vasempaan."

Vieraat maisemat matavat
vääriä kujia, epäilys päättyy
kiellettyyn ajosuuntaan:

salaiseen puutarhaan, jossa
kummitukset keinuvat
helmat hulmuten
kukkaseppeleet ohimoillaan.




Friday, 24 June 2016

Runotorstai -415., sanainspiraatio: Kesäyön unelmia



(kirjoitettu 23.6.2005)




Juhannustaikoja






hajallaan hapertuneet pitsit piirittävät
vielä povea kultaiset kiharat

seuraavat salaista nilkkaa sameat helmet

silkkinen seitti, kimaltava kaste
varjelemassa varhaista märässä mättäässä

heijastavat hennosti valkenevan valon

kauniin kuvajaisen hiljaisessa haudassa
seitsemän sievää rauenneena ranteesta
.






Friday, 17 June 2016

Runotorstai -414., sanainspiraatio: Tanssi







Muinaisnorjaa




Hiekkaan pehmenevät päkiät
sinkoavat liikkeeksi perkussionistin hikipisarat
Sormenpäissä kutittaa viulun itku, rankaa vie trumpettitrio


käärmeet karkaavat kauemmaksi
rytmin tahtiin
saviruukuista kurkottavat tanssiin myyttiset oliot,
muinaisessa asuvat kivimoukaria heittävät jumalat ja muusat.





Monday, 13 June 2016

Runotorstai -413., sanainspiraatio: Herkkä

 

 

Tervaa ja höyheniä



Mustina valuvat silmät ohittavat lopulta katseen
tikarit helskyen kantapäissä
väistämätön uhma uppoaa asvalttiin


Yksinäinen cowboy on kieritetty säälissä, kuorrutettu kutittavilla höyhenillä,
siro sisin syönyt valkoisen naamion kasvoilta


- munankuorenohut ego hellii sisällään sielua kuin syntymätöntä.








Runotorstai-haaste

Sunday, 5 June 2016

Kalamies


Olen maannut valveilla koko yön ja kuunnellut kosteutta: honkien huohotusta surun tiivistyessä syiden lomassa. Paljaat varpaani ohuen lakanan alla hapuilevat  laineiden liikettä. Ikkunalasin huuru pisaroituu hitaasti ja kuvittelen samat laiskat tipat etenemässä kipeällä ihollani. Noustessani näkisin tumman veden usvan takaa, viivyttelen kuitenkin vielä ja leikin nukkuvaa.
–Isä, ootko hereillä? Alakerrasta kantautuu kuuman pannun katku, vaikka poika yrittää tuulettaa. –Täällä olis paistettua kalaa. Murot on loppu. Ja leipä. Mä meen nyt, moikka, poika katsoo huolestuneiden kulmiensa alta. Äitinsä silmillä. En voi katsoa. Olla.
Saunasta on jäljellä mustunut pääty. Nurkalla silitän kauan kosteita saniaisia, jotka kipuavat kivellä ja tiputtelevat kirkkaita pisaroita sammaleeseen. Helmet viipyilevät vihreässä hetken ja luovuttavat sitten. Hajotan hiiltynyttä nahkaa kitalakeani vasten ja nielen viimeiset kutittelevat ruodot. Rasvaiset sormeni pyyhin reisiini kävellessäni rantaan. Hopeiset kyljet välähtävät karkuun, kun laituri puskee järvelle katoavat renkaat. Aamun kosteus on väistymässä, mutta odotan, että kylmä ehtii iholle ja maailma seisahtuu.
Rikon järven pinnan ja vajoan vastustelevaan mattoon painavana. Pääni täyttää hyväilevä humina: en kuule enää lintujen huutoa enkä erota raajojeni ponnistelua sameassa vedessä. Samettinen musta tiivistyy syvällä viiltävän viileänä. Kierähdän ja nautin painottomuuden tunteesta, kauhon kylmää virtausta. Pohjan muta sulaa sormieni välistä, kun jatkan matkaa. Parvet kaikkoavat edelläni. Tunnen niiden liikkeet ja ohjaan ne ansaan. Kuvittelen kidukset ja voimakkaan pyrstön ja kiidän pohjaa hipoen kunnes rintaa puristava vanne pakottaa pintaan. Hengitän pärskähtäen. Vesilintu säikähtää ääntäni ja ponkaisee vaakkuen ja siivet vettä paukuttaen lentoon. Seuraan huohottaen, kun lintu katoaa saaren taa.
Verkot olisi helpompi kokea pojan huovatessa, mutta nostelen saalista tottuneesti veneeseen. Pyrstöt panevat vastaan naputtaen aikansa kaarevia lautoja ja rauhoittuvat sitten. Pihalla vaakaan kalat lajeittain styroksilaatikoihin. Nostan saappaat viereen kuistille ja livahdan portaikkoon, kun Yrjänän vanhan Hiacen vonkuna kantautuu tieltä.
Jään katsomaan kehystetyn valokuvan pinnasta heijastuvaa muotopuolta. Sipaisen karvatonta kulmaani muljottavan silmän yllä ja yritän muistella, miten imitoin Elvistä. Poskeni valuvat lasin pinnassa ja alla Elisa nauraa olkapäät lysyssä.
 – Halojaa, viis kiloo per taas, eikö? Yrjänä on kuistilla. – Juu, laita saappaaseen, oon nyt kiinni, saan pulautettua. Äänelläni on mutaa kiduksissa. – Selvä, tossa on kanssa vähän lämpimäisiä vaimolta, pärjäilkäähän.
Kolistelen tuoleja yläkerrassa ja palaan pihalle vasta, kun auton ääni on kaikonnut. Yritän haistella viileää tuulta, joka enteilisi taas sadetta illaksi. Nostan saappaat tuvan puolelle ja palaan hakemaan kuistille jätettyä lämmintä foliokääröä. Sen lämpö tuo mieleen kadotetun läheisyyden, ensimmäiset hetket ja tutuksi tulleet sievät linjat kömpelön käteni alla. 

Silloin luulin olevani terassilla yksin, kun Elisan kuumankostea käsi hakeutui käteeni vaivihkaa. Musiikki vaimeni merkityksettömäksi.
– Miksi noin vakavana?

– Luulin, ettet koskaan tule, hymyilin takaisin.

– Tässä minä olen ollut koko ajan.
Elisa veti käteni vyötäisilleen ja nojasi minuun. Onneni venytti ääriviivojani äärimmilleen ja luulin, ettei mikään voisi sattua niin paljon. 

Istun yhä keittiössä jo kauan sitten viilennyt paketti polvilla, kun poika tulee koulusta. – Ai hei. Miten meni päivä?
 – Ihan hyvin.  Ai Yrjänäkö toi?  – Ei taida olla enää lämpimiä. Pullaa.
Folion lämpö on sulattanut sylini ja polttanut mieleeni reiän. Poika touhuaa tulen uuniin. Säpsähdän paineen humahdusta ja kuivia suomuja ropisee lattialle, kun käsi nykähtää lahjetta vasten. Kuumuus kuivattaa arat silmäni, mutta en voi kääntää katsetta pesässä leijailevista kipinöistä. Liekit ahnehtivat paperin mustaksi käppyräksi ja alkavat syödä puuta. Se käy nopeasti. Puu paukahtaa ja vinkaisee.
Huomaan pojan likaisen niskan. Yksi kipuna lennähtää lattian kylmälle pellille ja tukahtuu. – Pitäisi kai tota saunamökkiä alkaa laittaa. Pitää varmaan perustuksia myöten uusiks. Sanotko huomenna kylällä Ressulle, että tulee kattomaan vähän lautaa. Että sanoin.

Saturday, 26 September 2015

Mistä sateenkaari on saanut alkunsa? - syntykertomus 10 minuutissa

Ivan Iljanovits maalasi taloa. Omskin ja Irkutskin välisellä laakealla arolla talot tapasivat olla sen värisiä, kuin rakennustarpeet sattuivat olemaan: Vanerin viheriäisiä, kitupihlajan karvaanharmaita. Rupisen ruskeissa taloissa asui isejä, äitejä ja keskimäärin 2,3 valkeakasvoista lasta.

Mutta Ivan Iljanovits maalasi taloa kumppaninsa Sergein kanssa. Yhdessä Ivan ja Sergei olivat kasvattaneet keltamyrttiä, siniangervoa, puna-aurikkia ja muita yrttejä ja värjänneet niillä kymmenen eri väristä maaliämpärillistä.

Ivan oli ehtinyt maalaamaan taloon sinisen raidan ja Sergei sen alle violetin raidan, kun paikalle osui kylän mahtipontinen pormestari. "MITÄ täällä tapahtuu!!??!!", hän huusi. "Ei sovi tuollaisilla väreillä maalata!!". Pormestari oli niin raivoissaan, että potkaisi kaikki Ivanin ja Sergein maaliämpärit voimalla taivaalle.

Maalit lensivät komeassa kaaressa taivaan halki. Ja niin tänäkin päivänä, aina kun taivas on itkenyt ja murehtinut Ivanin ja Sergin tavallisen harmaata taloa, taivaalla näkyy kaarena lentäneet värikkäät maalit.

Saturday, 6 June 2015

Dialogi



Kuka asuu tässä huoneessa? Mitkä ovat hänen päämääränsä? Luurangot kaapissa?

Huoneessa asuu Laura, 35v yhdessä avomiehensä Jaanin kanssa. Jaan on keskinkertainen muusikko, Laura 7päivää-lehden juorutoimittaja.
Pariskunta on tavannut alunperin Meksikolaisessa baarissa reppureissulla lähes parikymmentä vuotta sitten. Suhde on ollut sen jälkeen tasaista on-offia.
Lauralla on villi nuoruus ja räväkkä luonne. Hän pyrkii elämässään eteenpäin, aikuistumaan ja rauhoittumaan, mutta hänen spontaanilla ja boheemilla luonteellaan se on haastavaa. Hänen tavoitteenaan on olla vakavasti otettava uutistoimittaja, mutta rääväsuisesta julkkisjuorutoimittajan maineesta on hankalaa päästä eroon. Laura on siivonnut elämäänsä, huputtanut huonekalut valkoisella ja hankkiutunut eroon turhasta tavarasta. Yrittää huputtaa räiskyvän olemuksensakin, mutta huijaa lähinnä vain itseään. Nuoruuden matkoista muistuttavat kotona peilin kulmissa roikkuvat matkamuistokorut. Laura on yrittänyt rauhoittua joogaamalla, mutta rentoutuu parhaiten jointin äärellä.

 ....


-Aina sun pitää hyssytellä, että tää on ihan hyvä näin eikä tarvii yrittää! Ei se oo! Mä en jaksa sitä, että mun nimi on vitsi!

-No mutku kato beibi: ei oo suutarin lapsella kenkiä.. tai miten se menee, no mut kuitenki. Kaikilla on paikkansa. Desavuu, juu nou.

-Just tota! Ite oisit suurin lööppi jos haluaisin sotkea oman elämäni otsikoihin! Ja jos oikeesti joskus tekisit jotain, mikä vois kiinnostaa jotakuta. Kato nyt, eiks tää valkonen jakkupuku oo ihan sikaskarppi? Vittu nyt mä meen tää päällä riehuun sinne ja sanon etten lähe, ennenku päätoimittaja ottaa vastaan. Eiks ni?!

-Just ni beibi. Toi on kyl aika kuuma, vähän ku hoitsupuku. Relaa ny ja tuu tähän viekkuun.

-No just! En mä nyt tuu kyl rypistää näitä kledjuja sinne. Tajuutko kuin paljon nää makso? Ihan vitusti liikaa. Missä meiän kaikki tikut on? Älä älä hosu, mä haluun tikut, niissä on niinku tunnelmaa.

-No ota sit noi vaatteet pois. Tossa, anna mä hoidan.

...

-Joo, nyt mun täytyy olla rauhassa. Siis tosissaan saada niinku sisäinen rauha ja tiedäksä, niinku se uraohjaajalehmä sano, että niinku mansikoita poimis. Pitää saada esille se, mitä oikeesti osaa. Onhan mulla juttuja, portfolio.

-Nii just beibi. Relaa. Sä saat aina kaikki mitä sä haluut.

-Nii saan. En mä oo paljoo halunnut. Hetkessä on niin hyvä. Kato nyt tota auringonlaskua. Mmmh.. mä kyl rakastan tämmöstä kevättä. Kaikki niinku tulee esiin, kasvaa, kaikki uus. Mitä jos hengittäis ton kaiken kasvun itteensä ja puhaltais ulos timanttisia ruusuja?

-Sä oot niin runollinen, mä en tajuu. Mut ei se mitään.