Olen
maannut valveilla koko yön ja kuunnellut kosteutta: honkien huohotusta surun
tiivistyessä syiden lomassa. Paljaat varpaani ohuen lakanan alla hapuilevat laineiden liikettä. Ikkunalasin huuru
pisaroituu hitaasti ja kuvittelen samat laiskat tipat etenemässä kipeällä
ihollani. Noustessani näkisin tumman veden usvan takaa, viivyttelen kuitenkin
vielä ja leikin nukkuvaa.
–Isä,
ootko hereillä? Alakerrasta kantautuu kuuman pannun katku, vaikka poika yrittää
tuulettaa. –Täällä olis paistettua kalaa. Murot on loppu. Ja leipä. Mä meen
nyt, moikka, poika katsoo huolestuneiden kulmiensa alta. Äitinsä silmillä. En
voi katsoa. Olla.
Saunasta
on jäljellä mustunut pääty. Nurkalla silitän kauan kosteita saniaisia, jotka
kipuavat kivellä ja tiputtelevat kirkkaita pisaroita sammaleeseen. Helmet
viipyilevät vihreässä hetken ja luovuttavat sitten. Hajotan hiiltynyttä nahkaa
kitalakeani vasten ja nielen viimeiset kutittelevat ruodot. Rasvaiset sormeni
pyyhin reisiini kävellessäni rantaan. Hopeiset kyljet välähtävät karkuun, kun
laituri puskee järvelle katoavat renkaat. Aamun kosteus on väistymässä, mutta
odotan, että kylmä ehtii iholle ja maailma seisahtuu.
Rikon
järven pinnan ja vajoan vastustelevaan mattoon painavana. Pääni täyttää
hyväilevä humina: en kuule enää lintujen huutoa enkä erota raajojeni
ponnistelua sameassa vedessä. Samettinen musta tiivistyy syvällä viiltävän
viileänä. Kierähdän ja nautin painottomuuden tunteesta, kauhon kylmää
virtausta. Pohjan muta sulaa sormieni välistä, kun jatkan matkaa. Parvet
kaikkoavat edelläni. Tunnen niiden liikkeet ja ohjaan ne ansaan. Kuvittelen
kidukset ja voimakkaan pyrstön ja kiidän pohjaa hipoen kunnes rintaa puristava vanne
pakottaa pintaan. Hengitän pärskähtäen. Vesilintu säikähtää ääntäni ja ponkaisee
vaakkuen ja siivet vettä paukuttaen lentoon. Seuraan huohottaen, kun lintu
katoaa saaren taa.
Verkot
olisi helpompi kokea pojan huovatessa, mutta nostelen saalista tottuneesti
veneeseen. Pyrstöt panevat vastaan naputtaen aikansa kaarevia lautoja ja rauhoittuvat
sitten. Pihalla vaakaan kalat lajeittain styroksilaatikoihin. Nostan saappaat
viereen kuistille ja livahdan portaikkoon, kun Yrjänän vanhan Hiacen vonkuna
kantautuu tieltä.
Jään
katsomaan kehystetyn valokuvan pinnasta heijastuvaa muotopuolta. Sipaisen
karvatonta kulmaani muljottavan silmän yllä ja yritän muistella, miten imitoin
Elvistä. Poskeni valuvat lasin pinnassa ja alla Elisa nauraa olkapäät lysyssä.
– Halojaa, viis kiloo per taas, eikö? Yrjänä
on kuistilla. – Juu, laita saappaaseen, oon nyt kiinni, saan pulautettua. Äänelläni
on mutaa kiduksissa. – Selvä, tossa on kanssa vähän lämpimäisiä vaimolta,
pärjäilkäähän.
Kolistelen
tuoleja yläkerrassa ja palaan pihalle vasta, kun auton ääni on kaikonnut.
Yritän haistella viileää tuulta, joka enteilisi taas sadetta illaksi. Nostan
saappaat tuvan puolelle ja palaan hakemaan kuistille jätettyä lämmintä foliokääröä.
Sen lämpö tuo mieleen kadotetun läheisyyden, ensimmäiset hetket ja tutuksi
tulleet sievät linjat kömpelön käteni alla.
Silloin
luulin olevani terassilla yksin, kun Elisan kuumankostea käsi hakeutui käteeni
vaivihkaa. Musiikki vaimeni merkityksettömäksi.
–
Miksi noin vakavana?
– Luulin,
ettet koskaan tule, hymyilin takaisin.
–
Tässä minä olen ollut koko ajan.
Elisa
veti käteni vyötäisilleen ja nojasi minuun. Onneni venytti ääriviivojani
äärimmilleen ja luulin, ettei mikään voisi sattua niin paljon.
Istun
yhä keittiössä jo kauan sitten viilennyt paketti polvilla, kun poika tulee
koulusta. – Ai hei. Miten meni päivä?
– Ihan hyvin. Ai Yrjänäkö toi? – Ei taida olla enää lämpimiä. Pullaa.
Folion
lämpö on sulattanut sylini ja polttanut mieleeni reiän. Poika touhuaa tulen
uuniin. Säpsähdän paineen humahdusta ja kuivia suomuja ropisee lattialle, kun
käsi nykähtää lahjetta vasten. Kuumuus kuivattaa arat silmäni, mutta en voi
kääntää katsetta pesässä leijailevista kipinöistä. Liekit ahnehtivat paperin
mustaksi käppyräksi ja alkavat syödä puuta. Se käy nopeasti. Puu paukahtaa ja
vinkaisee.
Huomaan
pojan likaisen niskan. Yksi kipuna lennähtää lattian kylmälle pellille ja tukahtuu.
– Pitäisi kai tota saunamökkiä alkaa laittaa. Pitää varmaan perustuksia myöten
uusiks. Sanotko huomenna kylällä Ressulle, että tulee kattomaan vähän lautaa. Että
sanoin.