Kalamies

Olen maannut valveilla koko yön ja kuunnellut kosteutta: honkien huohotusta surun tiivistyessä syiden lomassa. Paljaat varpaani ohuen lakanan alla hapuilevat  laineiden liikettä. Ikkunalasin huuru pisaroituu hitaasti ja kuvittelen samat laiskat tipat etenemässä kipeällä ihollani. Noustessani näkisin tumman veden usvan takaa, viivyttelen kuitenkin vielä ja leikin nukkuvaa.

–Isä, ootko hereillä? Alakerrasta kantautuu kuuman pannun katku, vaikka poika yrittää tuulettaa. –Täällä olis paistettua kalaa. Murot on loppu. Ja leipä. Mä meen nyt, moikka, poika katsoo huolestuneiden kulmiensa alta. Äitinsä silmillä. En voi katsoa. Olla.

Saunasta on jäljellä mustunut pääty. Nurkalla silitän kauan kosteita saniaisia, jotka kipuavat kivellä ja tiputtelevat kirkkaita pisaroita sammaleeseen. Helmet viipyilevät vihreässä hetken ja luovuttavat sitten. Hajotan hiiltynyttä nahkaa kitalakeani vasten ja nielen viimeiset kutittelevat ruodot. Rasvaiset sormeni pyyhin reisiini kävellessäni rantaan. Hopeiset kyljet välähtävät karkuun, kun laituri puskee järvelle katoavat renkaat. Aamun kosteus on väistymässä, mutta odotan, että kylmä ehtii iholle ja maailma seisahtuu.

Rikon järven pinnan ja vajoan vastustelevaan mattoon painavana. Pääni täyttää hyväilevä humina: en kuule enää lintujen huutoa enkä erota raajojeni ponnistelua sameassa vedessä. Samettinen musta tiivistyy syvällä viiltävän viileänä. Kierähdän ja nautin painottomuuden tunteesta, kauhon kylmää virtausta. Pohjan muta sulaa sormieni välistä, kun jatkan matkaa. Parvet kaikkoavat edelläni. Tunnen niiden liikkeet ja ohjaan ne ansaan. Kuvittelen kidukset ja voimakkaan pyrstön ja kiidän pohjaa hipoen kunnes rintaa puristava vanne pakottaa pintaan. Hengitän pärskähtäen. Vesilintu säikähtää ääntäni ja ponkaisee vaakkuen ja siivet vettä paukuttaen lentoon. Seuraan huohottaen, kun lintu katoaa saaren taa.

Verkot olisi helpompi kokea pojan huovatessa, mutta nostelen saalista tottuneesti veneeseen. Pyrstöt panevat vastaan naputtaen aikansa kaarevia lautoja ja rauhoittuvat sitten. Pihalla vaakaan kalat lajeittain styroksilaatikoihin. Nostan saappaat viereen kuistille ja livahdan portaikkoon, kun Yrjänän vanhan Hiacen vonkuna kantautuu tieltä.

Jään katsomaan kehystetyn valokuvan pinnasta heijastuvaa muotopuolta. Sipaisen karvatonta kulmaani muljottavan silmän yllä ja yritän muistella, miten imitoin Elvistä. Poskeni valuvat lasin pinnassa ja alla Elisa nauraa olkapäät lysyssä.

 – Halojaa, viis kiloo per taas, eikö? Yrjänä on kuistilla. – Juu, laita saappaaseen, oon nyt kiinni, saan pulautettua. Äänelläni on mutaa kiduksissa. – Selvä, tossa on kanssa vähän lämpimäisiä vaimolta, pärjäilkäähän.

Kolistelen tuoleja yläkerrassa ja palaan pihalle vasta, kun auton ääni on kaikonnut. Yritän haistella viileää tuulta, joka enteilisi taas sadetta illaksi. Nostan saappaat tuvan puolelle ja palaan hakemaan kuistille jätettyä lämmintä foliokääröä. Sen lämpö tuo mieleen kadotetun läheisyyden, ensimmäiset hetket ja tutuksi tulleet sievät linjat kömpelön käteni alla. 

Silloin luulin olevani terassilla yksin, kun Elisan kuumankostea käsi hakeutui käteeni vaivihkaa. Musiikki vaimeni merkityksettömäksi.

– Miksi noin vakavana?

– Luulin, ettet koskaan tule, hymyilin takaisin.

– Tässä minä olen ollut koko ajan.

Elisa veti käteni vyötäisilleen ja nojasi minuun. Onneni venytti ääriviivojani äärimmilleen ja luulin, ettei mikään voisi sattua niin paljon. 

Istun yhä keittiössä jo kauan sitten viilennyt paketti polvilla, kun poika tulee koulusta. – Ai hei. Miten meni päivä?

 – Ihan hyvin.  Ai Yrjänäkö toi?  – Ei taida olla enää lämpimiä. Pullaa.

Folion lämpö on sulattanut sylini ja polttanut mieleeni reiän. Poika touhuaa tulen uuniin. Säpsähdän paineen humahdusta ja kuivia suomuja ropisee lattialle, kun käsi nykähtää lahjetta vasten. Kuumuus kuivattaa arat silmäni, mutta en voi kääntää katsetta pesässä leijailevista kipinöistä. Liekit ahnehtivat paperin mustaksi käppyräksi ja alkavat syödä puuta. Se käy nopeasti. Puu paukahtaa ja vinkaisee.

Huomaan pojan likaisen niskan. Yksi kipuna lennähtää lattian kylmälle pellille ja tukahtuu. – Pitäisi kai tota saunamökkiä alkaa laittaa. Pitää varmaan perustuksia myöten uusiks. Sanotko huomenna kylällä Ressulle, että tulee kattomaan vähän lautaa. Että sanoin.